![]() |
Laivaston
Radioamatöörit RY. OH1AJ, OH1AT, OH1NAVY Pansion Sotilasradioamatöörit OI1AY, OI1AXA |
|
|
![]() |
Perinneradio- tapahtuma 6.12.2008 ALBUMI |
![]() ![]() ![]() |
JOHTOASEMA
PERINNERADIOASEMA OI1AY/ s TURKU Kolmeen pekkaan saavuimme Laivaston Radioamatöörien kerholle Pansioon ja aloimme virittää vanhaa VRFKA-kenttäradiotamme workkimiskuntoon. Oma tolppataajuutemme 3546 kj löytyi helposti kerhon transceiverin toimiessa mittalaitteena. Kerhon 80-metrin dipoli näytti kuormittavan mukavasti ja antennilamppu alkoi killittää kauniisti. Koska jaksolla oli hiljaista aloimme tahkota CW:tä. Puolentunnin kuluttua ensimmäinen QSO odotti vielä tulemistaan ja usko laitteen kuntoon alkoi hiipua. Ehkä pääteputken emissiot ovat sittenkin jääneet Uhtualle. Mutta kuinka ollakaan, sitkeästi CQ:ta tahkottuamme SM0 vastasi ja antoi 579 raportin. Sitten kusoja alkoi tulla solkenaan. Niitä tuli kaikkiaan 22 kpl, johon määrään olimme enemmän kuin tyytyväisiä. Tosin sanottava on, että jotkut vasta-asemat hieman riehaantuivat ja alkoivat workkimisen tolpallamme keskenään. No siinä oli alle watin teholla vaikeaa niitä sivuunkaan sotkea. Mutta ei tästä ketään saunan taakse viedä., Pääasia, että henki ja yritys on kova ja otsoni ja bakeliitti haisee. AM-puolelle ei vanhalla rouvalla ollut asiaa luurin johdon reiän ammottaessa tyhjyttään. Tässä vaiheessa remmiin liittyi vielä Anne OH1JPA. Pidimme kuitenkin joitakuita AM-yhteyksiä kerhon tranceiverillä ja jätimme tietysti /s:n sanomatta. Paljon hyvätasoisia signaaleita oli myös AM:llä kuuluvilla eripuolelta Suomea. Kelit olivat kohtalaisen hyvät ja asemia oli kuultavissa joka puolella. Kuvien herrat ylhäältä lueteltuna: Jaska OH1JM, Rauski OH1WR ja Antero OH1KW.
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH4N/ s ASKAINEN Radioaamatööriasema
OH4N 6.12.2008 Askaisten kunnan toimiston
valtuustosali.Yhteyksiä pidettiin sodanaikaisella radiolla VRFKC malli
1945 numero 150, valmistaja ASA RADIO TURKU. TEHO 1
Watti. Antenni puoliaalto dipoli.Toiminnat: CW sähkötyksellä ja AM
puheella. Yhteksiä pidettiin ICOM PRO 2 radiolla, teho 100 wattia, puoliaalto dipoli puheella 121 yhteyttä Norjaan Etnadahl, Suomeen OI4PM, Päämaja Mikkeli joka toimii sodanaikana viestiasemana, Viestikeskus Lokki Pohjois-Suomi, Itä-Suomi, Etelä-Suomi, Keski-Suomi, Länsi-Suomi. Radiokeli oli hyvä. Radioyhteyksiä pidettiin Sähkötyksellä 26 yhteyttä Puheella 121 yhteyttä. Yhteensä 147 yhteyttä Operaattorina
toimii radioasemalla:
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA
OH3KRB/ s KANGASALA
Olin äänessä tapahtumassa jenkkien II
maailmansodan aikaisella VRKWA/"Kaisa"/Handy Talk/BC-611C:llä
tolppataajuudella 3516 khz.Vastaanottimena oli vanha jenkkien
ajoneuvoasema BC-728C, johon olenlisännyt transistori beatin CW:n
kuuntelua varten. Keli oli hyvä ja |
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH2PO/ s LOHJA Liitteenä Vanhan Arvovaltaisen Rouvan eli Bertan kuva 6.12.2008 tapahtuman yhteydessä.
Etuoikealla CB-aluella toteutettu
kauko-ohjaussysteeemi, jolla OH2NASohjasi Berttaa 8
km etäisyydellä.
Sähkötysyhteyksiä saatiin 10 kpl.
Valitettavasti AM- ei toiminut, joten
sillä modella ei yhtään vastausta.
Taajuuden asettelua varten vasemmalla
ylhäällä
Meinberg-GPS vastaanotin ja siihen lukittu
Tektronixin AFG 3022B - signaaligeneraattori.
Ehkä vähän ylimitoitettu tarkkuus Berttaa
varten....
73
Matti OH2PO
|
|
![]() ![]() |
PERINNERADIOASEMA OH2NAS/ s OJAMO
1. Oheisena kaksi kuvaa OH 2 NAS/s
Ojamon QTH:sta. Ensimmäisessä kuvassa nakyvät 7 MHz Command tx, Kyynel
ja taustalla VRFK. Toisessa kuvassa VREH:n kauko - ohjauslaitteet ja 3,5
MHz rx BC-454. Taajuusstandardi BC-221 näkyy ensimmäisessä kuvassa.
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH1NR/ s LITTOINEN Tässä vähän
6.12.2008 Perinneradiotapahtuman saldoa.. Kelit tuntui olevan
ihan ok.. Yhteyksiä tuli cw:llä
20kpl, joista Ruotsalaisia 6kpl ja muut Suomalaisia. oh9rp taisi olla pisin
yhteys. Kuullaan taas ensivuonna lisää...
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH2FBX/s LAPPOHJA
OHI ON. Ihan kivaa oli taasen. Kun ei pistä
itselleen korkeita tavoitteita niin touhusta jää kiva maku. Mukavasti tuntui olevan vasta-asemia. CW:llä rauhallisesti
workkien sain kokoon 15 yhteyttä, joista yksi SM ja yksi ES. VRFK pelasi
moitteetta. Siinä on nykyään mulla TX:n pääteasteessa kaksi 3V4 rinnankytkettytinä välikannalla.
Suojahilavastus piti pienentää kun hilavirta on korkea. Hyvin antaa dipoliin 1 W (mittarin mukaan). AM:lle ei
ollut VRFK:n Rx:llä asiaa minun kuulollani. Sen verran siellä oli särinää. Joku taisi
kuulla mua, mutta minulta jäi kutsukin epäselväksi. Tulivat kyllä mittarin mukaan 59. Se siitä. |
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA
OH1PP/s YLÄNE
Istuin
kiteellä 2 tuntia ja kävijöitä oli mukavasti 26. Jaskan (OI1AY)
workin, kun sattui olemaan sipiin lähes samalle taajuudelle kide.
73 de Pekka
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH2MEE/s SIPOO Monet kiitokset PR7-tapahtuman johtoasemalle (ja erityisesti Anterolle/-1KW:lle) hienosti toteutetusta itsenäisyyspäivän perinneradiotapahtumasta!
Vantaan radioamatöörikerho OH2AAV
osallistui tapahtumaan VRFK-asemalla ja QTH.na oli HRUP:n lomamaja
Sipoon Spjutsundissa Suomenlahden rannalla. Paikka oli radiohäiriöiden
kannalta hiljainen ja saimmekin kutsulla OH2MEE/S ja 1W.n VRFK:lla sekä
dipolilla yhteyksiä varsinkin CW:llä mukavasti 17 kpl (myös ES-
ja SM-asemia). Radiokelit olivat hyvät. Perinneasemia tuntui
olevan bandin täydelta ja vasta-asemiakin aika mukavasti. AM-osuudessa
jäimme vahvojen vasta-asemien jalkoihin ja tolppataajuutemme yritettiin
viedä meiltä väkisin. Puolustaaksemme taajuuttamme jouduimme
vaihtamaan uudempaan, 100W:n rigin, jolla ajoimme 11 am-qsoa. Ilta
alkoi kuitenkin hämärtää ja jouduimme lopettelemaan jo n. klo
15 maissa, koska halusimme purkaa leirin ja laskea antennit alas
vielä ennen pimeän tuloa. Yleisvaikutelmaksi jäi - jälleen kerran -
mukava perinnetapahtuma. Varmasti osallistumme jatkossakin, tosin
AM-osuuteen ei VRFK:lla juuri kannattane enää yrittää.
Jukka/-2MEE
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH1OD/s RAUMA
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH3MY/s KANGASALA
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH6QR/s ÄHTÄRI
Kusoja
syntyi Bertalla ja dipolilla cw:llä parikymmentä, Suomen
piireistä jäi wokkimatta 0 ja 8, kaseja kyllä kuulin.Hiukan oli
vaikeuksia tolpalla kun naapurin pojat piti siinä ssb-rinkulaa, mutta
ajattelin että tänään ei anneta niille yhtään periksi.........
SM2 ja SM4 –piirit tuli myös workittua.
Ville, OH6QR/S
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH3NVK/s RENKO
Tapahtuma on takana, tuli yhteyksiä ja
kokemusta kiitos järjestelyistä. Vaihdoin asemapaikkaa viime metreillä.
Tuli mieleeni kun tuo naapurikunta Renko siirtyy vuoden vaihteessa
historiaan kuntaliitoksen vuoksi, että menen vorkkimaan
sieltä. Paikka oli Hämeenlinnan Reserviläisten maja Suvipielinen.
VREHB oli lähettimenä ja vastaanotin VRLK,
joka alkuun hiukan tempuili mutta kun lämpeni alkoi kuulumaan.
Antenni oli puoliaaltodipoli noin 5m
korkealla.
Yhteyksiä CW:llä 15, kaukaisin Tanskaan
OZ8PG muut asemat oli kotimaisia. AM ei oikein onnistunut, tuli sentään
kaksi OH-asemaa, joista toinen perinneradiomies Alpo OH7VL Liperistä.
Kiitos kaikille harrastuksesta, jatketaan
harjoituksia ja kesällä taas tositoimiin.
73 Arto OH3NVK
|
|
|
PERINNERADIOASEMA OG6M/s PETÄJÄVESI Suomen Radiohistoriallinen Seura ry hankki jo jokin aika sitten radioamatöörikutsun, mutta sen "vihkiäiset" päätettiin pitää seuran hengen mukaisesti tässä perinneradiotapahtumassa. Laitteena meillä oli VRFKCB ja sen perässä antennina Windom. Kunnian ensimmäisestä yhteydestä uuden kutsumme kanssa sai Eero OH6PT Laukaasta. Kaikkiaan pidimme 19 CW yhteyttä, joista pisin oli Ruotsiin SF4J:n kanssa yhteysvälin ollessa 655 kilometriä. Olimme koko CW-osuuden ajan omalla tolppataajuudellamme kun siinä tuntui vasta asemia riittävän ihan mukavasti. Näin ollen yhteydet toisiin perinneradioasemiin jäivät niihin kahteen asemaan, jotka tulivat kutsumaan meitä. Oma tolppataajuutemme oli suhteellisen puhdas. Alussa taajuudella oli muutama itänaapurin SSB asema sekä joku ryttyasemakin välillä kävi kilkuttelemassa. Onneksi ne eivät kuitenkaan suuremmin häirinneet omaa kuunteluamme. Puheella emme saaneet yhtään yhteyttä kovasta yrityksestä huolimatta. Myötäkuunteluna laitteen modulaatio tuntui toimivan ja tehoakin mittareiden mukaan lähti, mutta emme saaneet minkäänlaista vastakaikua niiltä AM-asemilta joita yritimme kutsua. Oheisista valokuvista 1. allekirjoittanut titailemassa 2. Paikalla olivat myös Jalo OH6FJF ja Lasse OH6GGB seuraamassa työskentelyäni Kuvat otti Kalervo Kovero |
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH2AAF/s HELSINKI
Tervehdys!
Lähetän oheisena muutamia kuvia Helsingin
Energian Radiokerhon puuhista 6.12.2008. Asemapaikka oli kerhon tiloissa
Salmisaaren vanhan voimalaitoksen yhdeksännessä kerrokseessa.
Aikaisemmasta pahaisesta kymmenen metrin lankasta parannettiin antennia
viemällä signaali koksilla katolle ja liittämällä sen päähän
varttiaallon lanka.Tosin koksin sovitukseen Berttaan tarvittiin ylimääräinen
piifiltteri. Bertan vastaanotin on huonokuntoinen, joten käytimme
vastaanottoon modernimpaa laitetta eikä modulaattoriinkaan saatu henkeä,
joten AM-mode jäi kokeilematta. Näillä eväillä saatiin yhdeksän
yhteyttä, josta pisin taisi olla Ruotsiin.
Homma oli tiimityötä. Operaattorina toimi
Eino, OH2SF nuoruudessaan 50-luvulla laivaradiosähköttäjä ja myöhemmin
aktiivinen CW-nikkari. Meikäläinen väänteli Bertan nappuloita, sillä
olin seurustellut Hänen kanssaan kesän -52 Ylämyllyn varuskunnan
radioasemalla. Matti, OH2KFX huolehti puolestaan, että huru-ukot pysyvät
ruodussa.Tosin Mattikin on noviisieläkkeellä. Oikeastaan Bertan
pitäisi päästä luontoon, häiriöttömään ympäristöön
toimiakseen tarkoitetulla tavalla.
73 Aarni, OH2IM
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH2BMB/s
HAUSJÄRVI
Olin Oitissa vanhan kaukopartiomiehen Ollin
luona missä hänen Kyynel M10X oli käytettävissä. Kyynel on perua myös
vanhalta kaukopartiomieheltä OH6NL:ta jonka perikunnalta Olli sai
ko. laitteen. Olli oli Suomalaisten
pisimmällä kaukopartio matkalla joka kesti lähes kaksi kuukautta.
Olli joutui laittamaan oman Kyyneleensä silloin suon silmäkkeeseen kun
paristot olivat loppuneet ja täydennys oli mennyt vihollisen
leiriin. Partiota etsittiin pitkään ja se luultiin menetetyn mutta
kuitenkin marjoja ja sieniä syömällä partio selvisi omien puolelle.
Tästä reissusta sen johtaja Antti Vorho sai Mannerheim-ristin.
Ensimmäisen kerran Ollin kanssa yhdessä
olimme viettämässä Itsenäisyyspäivää v.99 minun asuntovaunussa ja
laitteena oli OH2NZ:n perikunnalta ostamani Kyynel M4/M7. Yritimme saada
yhteyttä OI4PM asemaan mutta silloin Kyynel jäi 100W olevien asemien
jalkoihin. Tuolloin sain kuitenkin pidettyä kolme yhteyttä Kyyneleellä.
Siitä lähtien olen joka Itsenäisyyspäivänä ollut Kyyneleen kanssa
äänessä.
Tänä vuonna kelit olivat erittäin hyvät
mutta saimme pidettyä vain neljä yhteyttä kun tolppa taajuutemme oli
3712Mhz jonne ei varmaankaan löytäneet muuta kuin ne jotka olivat
listanneet tapahtuman taajuuslistan etukäteen. Hyvänä puolena oli se
ettei ollut häiriöitä lähi asemista.
Ter4veisin Olli ja Mauri/OH2BMB/s
ps. Mukana pari kuvaa jotka ei kynttilän
valossa ja salamalla oikein onnistuneet
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH2MO/s HELSINKI Aloitetaan
kenraaliharjoituksen merkityksestä.Viikkoa ennen varsinaista PRT 7
tapahtumaa kokeltiin laitteiden,lisäksi myös atennien teholähteden
,yms... toimivuutta,niinpä muutamia vikoja esiintyi,ne sain myöhemmin
korjattua, Yhteys raportit oli
asiallisia,eli OK! Ja siten itse asiaan: PRT 7
:n radiokeliolosuhteet oli hyvät,niinpä vastaasemia oli aivan riittävästi,esm
SM0 asema tukholmasta kyseli tehoa ja olihan sitä... 0.6 w. Es-asemia
sain kuitattua kaksi,lisäksi oh-semat piireittäin 1-7,pisin yhteys
kotimaasa OH7VL Liperi,kiitos Alpo! Yhteyksien kokonais-saldo
20. Kiitos kaikille
QSO-kavereille mukavista yhteyksistä,samoin Johtoasemalle:OI1AY Järjestelyt oli hoidettu
hyvin. 73! ALPO OH2MO
|
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH3HHO/s KANGASALA
Handitook on kideohjattu missä oli vain yksi kidepaikka. Oli siis harkittava mille taajuudelle kiteen valitsin. Kriteeriä oli että naapurini Heikillä oli myös samanlainen laite ja antennimme katselivat toisiaan. Eli taajuutemme oli valittava mahdollisimman kauas toisistamme että emme häiritsisi toisiamme. Minulla oli taajuus 3600 kHz ja Heikillä 3516 KHz. Valinta onnistui hyvin sillä häiriöt olivat lähes olemattomat - kuului pieni suhina mutta se ei häirinnyt. Antennina oli windomi ja Heikillä oli dipoli jolloin tuli jällen todistettua dipolin paremmuus koska Heikki sai yli kaksikymmentä yhteyttä. Tapahtuma alkoi klo 12.00 jolloin aloin lähettämään yleistä kutsua oh3hho/s. Ensimmäisen yhteyden sain Akiin (OH2LIR) sitten yhteys lakkasi kesken qso:n ja huomasin että verkkolaitteen latauskytkin oli jäänyt kääntämättä ja pienestä akusta loppui sähkö kesken yhteyden. Nopeasti kytkin päälle ja yrittämään uudelleen. Alku oli melko hiljaista. Meni lähes tunti kun sain seuraavan yhteyden. Aluetta ei ehkä kuunneltu sillä oli melkeinpä ssb taajuudella mutta loppua kohden tilanne parani. Kaikenkaikkiaan sain kymmenen yhteyttä kahden tunnin aikana mistä pohjoisin oli OH7UE Kiihtelysvaarasta ja eteläisin ES5EP Tartosta. Pienistä hankaluuksista huolimaat täytyi olla tyytyväinen ja tuli jälleen todistettua että myös pienillä teholla on mahdollisuus saada yhteys. Seuraava perinneradio tapahtuma on ensi kesänä kesäkuun 4. päivänä Suomen lipun sekä Mannerheimin syntymä päivänä jolloin uskoisin pääseväni mukaan perinneradio tapahtumaan. Kiitän järjestäjiä perinneradiotapahtuman onnistuneesta järjestelystä. Perinneradio terveisin sekä 73 de Risto oh3hho |
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH5K/s KOUVOLA |
|
![]() |
PERINNERADIOASEMA OH8FCK/s II Hei vaan täältä Iistä |
|
PERINNERADIOASEMA OH5LP/s PIEKSÄMÄKI Vasta-asemia oli tässä pr-tapahtumassa
kiitettävästi, ja leppoisastaqso-vauhdista ( nimi, qth ja radiokaluston
laatu ainakin vaihdettiin, tietysti raportin lisäksi ) huolimatta
liikenne sujui maltilla. |
||
|
PERINNERADIOASEMA OH6AG/s LAPPFORS Tänä vuonna Pietarsaaren
radioamatöörikerho (CQ-kerho) perusti asemansa OH6AG Lappforsiin, Signegårdenin
tilojen historialliseen ympäristöön. Käytössä oli vanha Harris militääriradio
RF 301, antenninaan taitettu dipoliantenni, niin sanottu inverted V. Niinpä
paikalle tulijan huomio kiintyi salossa
liehuvan Suomen lipun ja Mannerheimristin ritari (numero 109) Harald
Storbackan muistopaaden lisäksi ohueen, Sisällä Signegårdenissa
ilman täytti vanha, hengästynyt ääni, joka radiovanhuksen kautta
toi itsenäisyyspäivätervehdyksiä eri puolilta maata ja hiukan
rajojen ulkopuoleltakin. Kello 12 alkaneen CW-osuuden aikana (liikennöinti
tapahtuu ns morsemerkeillä) naksutteli sähkötysavainta radioamatööri
OH6FA, oikealta nimeltään Andreas Forsberg, joka käytti yhteyksissä
itsenäisyyspäivän ja vanhojen radioiden kunniaksi annettua yhteyskutsua
OH6AG/S. Lähetystehona oli radiovanhuksella noin 100 Wattia, jolla
päästiinkin eri puolille Suomea. Yhteyksiä syntyi 22 kotimaahan
ja 2 ulkomailla oleviin radioamatööreihin, jotka olivat tunteneet
mielenkiintoa aktiviteettia kohtaan. Kahden tunnin tiiviin ”satakielipiipityksen” jälkeen siirryttiin yhteyksien AM-osuuteen, joka tapahtui puheella. Samalla lähetteen teho rajoittui 25 wattiin ja myöskin ulkopuoliset paikalle tulleet saattoivat seurata liikenteen kulkua. Samalla tuli myöskin konkreettisesti esille liikennöinnin vaikeus ja monet eri häiriötekijät, jotka sotkivat radiovanhuksen yrityksiä ymmärrettävän viestin läpiviemiseen. Radion ääressä jännitti välillä korvalihaksiaan myös radioamatööri OH6MH, arkinimeltään Krister Andersson, joka kelien puuroutuessa klo 16.00 totesi yhteistyö tuottaneen edellisten lisäksi 28 puheyhteyttä eri puolille Suomea. Illan pimetessä oli vielä
tehtävänä löytää antennijohdot ulkoa ja purkaa niihin liittyvä
laitteisto. Samalla todettiin jälleen radioamatööreille tuttu
heijastumisilmiö, jonka johdosta kaukaisetkin asemat tulevat voimakkaina
esille ilmakehän yläkerrostumien peilaavasta ilmiöstä johtuen ja
kuuluvuus heikoilla tehoilla putoaa minimiin päälle vyöryvien lähetteiden
alle. Päivää pidettiin
kuitenkin erittäin onnistuneena ja itsenäisyyspäivätervehdysten määrää
tyydyttävänä, joten perinneradiotapahtumaan osallistuneet radioamatöörit
voivat pakata ”höyryradionsa” tyytyväisinä odottamaan uutta jälleentulemista,
ehkä kesäkuun neljäntenä… Kiitos kontaktista! OH6PO
Erkki Nurmi |
|
![]() ![]() |
SEURAAJA-ASEMA OH1UH Ohessa kuva P-Satakunnassa olevasta " Seuranta asemasta" OH2S Suomen Partiolaiset operaattorina Kari OH1UH. 6.12 PRT7 radiokelit olivat hyvät tosin paikallinen Qrm vaikeutti yhteyksien pitoa mutta tapahtuma oli onnistunut, asemia oli tullut lisää sitten viimevuoden. Totesin vasta asemien vastaisuudessa voivansa pienentää lähetystehoaan joka ei tukkisi niin helposti VRFK tai Kyynelen vastaanottimen etupäätä hi. Laitteena tänä vuonna oli Kyynel M11 antennina dipoli / luuppi + atu.
Kiitos PRT 7 Järjestäjille sekä vasta
asemille.
OH2S Operaattori Kari OH1UH.
|
|
![]() |
SEURAAJA-ASEMA OH2HK
Kuittaan ja kiitän Antero. Hyvin junailtu, seurasin liikennettä 80 m:llä koksinpätkällä!
Hyvää joulun odotusta ja 73.
Reiska -2HK
PS. Oli meillä vähän luntakin!.
|